Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia – Ajoterveyden valvontaa voidaan kehittää
2.11.2026 | Tiedote
Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–2024 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.
Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, joissa menehtyi 470 henkilöä. Luku vastaa yli puolta (57 %) ajanjaksolla tapahtuneista kaikkiaan 782 onnettomuudesta. Moottoriajoneuvo-onnettomuus tarkoittaa liikenneonnettomuutta, jossa menehtyneet henkilöt ovat olleet moottoriajoneuvossa.
Moottoriajoneuvo-onnettomuuksien lisäksi tapahtui 10 jalankulkijan ja 9 polkupyöräilijän kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joihin liittyivät moottoriajoneuvon kuljettajan terveys- ja päihdeongelmat.
Kuljettajan terveysongelmat vaikuttavat onnettomuuksiin sekä sairauskohtauksina että taustatekijöinä
Kuljettajan saamasta sairauskohtauksesta johtui 135 onnettomuutta, 17 prosenttia kaikista vuosien 2020–2024 kuolonkolareista. Tyypillisesti sairauskohtauksen saaneen kuljettajan ajoneuvo ajautui hiljaisella nopeudella ulos tieltä eikä onnettomuudessa ollut muita osallisia. Yleisimmin kuljettajien sairauskohtaukset aiheutuivat sydän- tai verisuonisairaudesta. Sairauskohtauksen saaneiden kuljettajien iän keskiarvo oli 69 vuotta.
Puutteellinen ajoterveys vaikuttaa usein onnettomuuksien taustalla esimerkiksi kuljettajan heikentyneenä arviointi- tai toimintakykynä. Tyypillisimpiä taustatekijöitä olivat päihde- ja mielenterveysongelmat. Ajoterveyspuutteet vaikuttivat 310 onnettomuuden taustalla, mikä tarkoittaa 40 prosenttia kaikista kuolonkolareista 2020–2024. Terveysongelmat olivat onnettomuuden taustariskinä yleisimmin 25–44-vuotiailla kuljettajilla.
– Monella voi ajoterveydestä puhuttaessa tulla ensimmäisenä mieleen kuulo- ja näkökyvyn riittävyys. Niidenkin on oltava riittävän kunnossa, mutta onnettomuustutkinnan perusteella vakavissa onnettomuuksissa todetaan eniten toiminta- ja havainnointikykyyn liittyviä terveysongelmia, kuten sairauskohtauksia ja mielenterveyden haasteita, OTIn liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty kertoo.
Ajo-oikeuden poistaminen ei estä kaikkia ajamasta
Sairauskohtauksen saaneista kuljettajista lähes kaikilla (95 %) ajo-oikeus oli voimassa. Sen sijaan kuljettajista, joilla havaittiin esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia, joka viides (22 %) oli liikkeellä ilman ajo-oikeutta. Osa kuljettajista oli ajokiellossa, kun taas osa ei ollut koskaan omistanutkaan ajokorttia. Ajokiellot johtuivat tyypillisesti rattijuopumuksista. Alkoholi on edelleen yleisimmin tavattu päihde kuolonkolarien aiheuttajilla. Monet kuljettajat olivat myös jääneet ennen onnettomuutta useampaan kertaan kiinni ajo-oikeudetta ajamisesta.
– Ajo-oikeudetta ja päihtyneenä ajamista voitaisiin ehkäistä teknologian avulla. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ehdottavat alkolukon käyttöönottoa toistuvasti rattijuopumuksesta kiinnijääneille. Lisäksi ajoneuvo voisi varmistaa kuljettajan ajo-oikeuden voimassaolon. Sekin olisi teknisesti mahdollista asentamalla laitteen, johon tulisi näyttää voimassa olevaa ajokorttia, Räty sanoo.
Ajoterveyshaasteisiin liittyneiden onnettomuuksien aiheuttajissa vain vähän ammattikuljettajia
Ajoterveysongelmiin liittyneiden onnettomuuksien aiheuttajista joka neljännellä oli esimerkiksi kuorma-auton kuljettamiseen vaadittava ryhmän 2 ajokortti, mutta useimmissa tapauksissa he kuljettivat onnettomuushetkellä muuta kuin raskasta ajoneuvoa. Varsinaisessa ammattiajossa olleiden kuljettajien ajoterveyspuutteisiin liittyneet kuolemaan johtaneet onnettomuudet olivat harvinaisia. Vuosittain keskimäärin yksi ammattiajossa ollut kuljettaja sai toimintakyvyn vieneen sairauskohtauksen vuosina 2020–2024.
– Positiivista on, että ajoterveyden puutteista johtuvien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien aiheuttajissa ei juurikaan ollut ammattikuljettajia. Toivottavasti kuljetusalalla jatketaan hyvää työtä ammattikuljettajien terveyden eteen, Räty toteaa.
Terveysongelmiin liittyvien liikenneonnettomuuksien suuri osuus syytä huomioida turvallisuustoimenpiteitä suunniteltaessa
OTI-ajoterveysraportissa tehdyn tarkastelun perusteella ajoterveysongelmat sekä niihin liittyvät onnettomuudet ovat hyvin erilaisia. Tämän vuoksi onnettomuuksien ehkäisemiseen tarvitaan monipuolisia toimenpiteitä sekä eri sektoreiden tiivistä yhteistyötä. Tavoitteena tulee olla selvästi ajokyvyltään heikentyneiden kuljettajien ajamaan lähtemisen ja siitä aiheutuvien vaaratilanteiden ehkäisy. Yhtä tärkeää on tukea turvallista liikkumista tilanteissa, joissa ajaminen on edelleen mahdollista.
Ajoterveyden valvontaa voidaan kehittää yhteistyöllä
Terveydenhuollon työtä voisi helpottaa esimerkiksi se, että terveydenhuollon järjestelmissä olisi helposti esillä tieto potilaan ajo-oikeudesta, jolloin ajoterveysasiat muistettaisiin ottaa potilaskohtaamisissa paremmin esille. Tietojärjestelmiä voitaisiin kehittää myös antamaan viranomaisille ja terveydenhuollolle heräte kuljettajan ajoterveyden tarkastelun tarpeesta. Se voisi edesauttaa paitsi ajoterveyttä ylläpitävän hoidon aloittamista, mutta myös tarvittaessa terveydenhuoltoa noudattamaan lakisääteistä velvollisuuttaan ilmoittaa poliisille, jos potilaan terveydentila ei enää täytä ajoterveyden vaatimuksia.
– Liikennelääketieteen puolella on tehty paljon hyvää työtä. Alan osaaminen on kehittynyt paljon ja ajoterveys huomioidaan nykyisin tärkeänä osana liikkumisen turvallisuutta. Traficom on laatinut terveydenhuollon ammattilaisille hyvän ohjeistuksen ajoterveyden arviointiin. Hiljattain ilmestyi myös uusi Liikennelääketiede-oppikirja. Työtä ajoterveysasioiden eteen tulee edelleen jatkaa, tärkeää olisi muun muassa varmistaa liikennelääketieteen koulutuksen jatkuvuus sekä asiantuntijaverkoston valtakunnallinen kattavuus, Räty kannustaa.
Poliisin työ liikennevalvonnassa on erittäin tärkeää ajoterveysongelmien havaitsemisen kannalta. Poliisi pystyy havaitsemaan liikenteessä normaalista poikkeavaa liikennekäytöstä, mitä automaattivalvonta ei pysty tekemään.
Ajoterveyden edistäminen edellyttää aktiivista tiedotusta ja koulutusta
Kuljettajilla on vastuu ajokunnostaan ja liikkumisensa turvallisuudesta. Kansalaisten on tärkeää tunnistaa omaan ja läheisten ajoterveyteen vaikuttavia tekijöitä. Ammattilaisilla puolestaan tulee olla riittävästi tietoa ja osaamista ajoterveystekijöiden arviointiin ja puheeksi ottamiseen. Esimerkiksi Liikenneturva on yksi tärkeistä toimijoista tämän tiedon ja osaamisen vahvistamisessa.
Turvallinen kuljettaja on osa turvallista liikennejärjestelmää
Sairauskohtauksesta johtuvien onnettomuuksien ehkäisemisessä olennaista on, että kuljettajat kävisivät riittävän usein lääkärissä, jotta sairauksien hoitotasapaino on hyvä ja ajoterveysriskit mahdollisimman pieniä. EU:n ajokorttidirektiivi ohjaa siihen, että ajo-oikeus tulee jatkossa uusia useammin. Onnettomuustietoinstituutti kannattaa tätä kehitystä.
– Suomessakin yleistyvässä safe system -ajattelussa lähdetään siitä, että liikennejärjestelmä tulee suunnitella niin turvalliseksi, että inhimilliset virheet eivät johda kuolemaan tai vakavaan vammautumiseen. Yksi osa tätä on se, että järjestelmä ohjaa kuljettajia huolehtimaan ajokyvystään. Juuri lausunnolle tulleessa kansallisessa liikenneturvallisuusstrategian päivityksessä ajoterveys on voimakkaasti esillä. Yhteiskunnassamme onkin juuri nyt erinomainen mahdollisuus edistää ajoterveyttä parantavia toimenpiteitä, OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari korostaa.
Yhteenveto: Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien turvallisuuden parannusehdotuksia kuljettajien terveysongelmista johtuvien onnettomuuksien estämiseksi
- Liikennelääketieteen koulutuksen jatkuvuuden varmistaminen
- Viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittäminen ja yhteistyön syventäminen ajoterveyden valvonnassa
- Alkolukko toistuvasti rattijuopumuksesta kiinnijääneille kuljettajille
- Ajoneuvoihin kuljettajan ajo-oikeuden tarkistava laite
- Kuljettajaa avustavien aktiivisten turvalaitteiden yleistymisen tukeminen ajoneuvokantaa uudistamalla
- Keskikaiteet estämään törmäyksiä
- Tiedottaminen ajoterveyden ylläpidosta sekä ajoterveyttä heikentävistä riskitekijöistä
Lisätietoja
- Liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty, puh. 040 922 1365 (numeroon ei voi lähettää tekstiviestejä)
- Liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari, puh. 050 306 9884
- Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)oti.fi
- Viestinnän asiantuntija Heli Narinen, puh. 040 922 0932, heli.narinen(at)vakuutuskeskus.fi
- OTIn ja Liikennevakuutuskeskuksen viestintä: 040 450 4700, viestinta(at)vakuutuskeskus.fi
Onnettomuustietoinstituutissa (OTI) teemme työtä ehkäistäksemme liikenneonnettomuuksia Suomessa. Koordinoimme liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoimme tutkinnasta kerättyä tietoa. Lisäksi kokoamme tilastot liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. Tarjoamme tietoa liikenneturvallisuuden kehittämiseen, tutkimukseen ja tietoon perustuvan päätöksenteon tueksi. Onnettomuustietoinstituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi