Liikennekäytöstä poistetuilla ajoneuvoilla ajaneita jäänyt nalkkiin koronavuonna ennätysmäärä

Liikennevakuutuskeskus (LVK),
9.12.2020 | Tiedote

Toukokuussa 2020 noin 470 kuljettajaa jäi kiinni liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta. Piikki on suurin vuosikausiin. Tyypillisesti kiinnijääneitä on viime vuosina ollut kuukausitasolla noin 200–300 tapausta. Osa rikkomuksista on tahattomia, mutta seuraukset tulevat tästäkin huolimatta kalliiksi.

Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei saa ajaa lainkaan. Tavatessaan tällaisen liikenteessä poliisi voi ottaa siitä kilvet pois. Lisäksi luvattomasta käytöstä seuraa takautuvia maksuja: korotettuja vakuutusmaksuja ja yleensä myös ajoneuvovero. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä. Maksuseurauksia tulee huolimatta siitä, onko liikennevakuutus irtisanottu vai merkitty niin sanotusti passiiviseksi poiston ajaksi.

”Keväällä koronaepidemian alkaessa ajoneuvoja poistettiin liikennekäytöstä tavallista enemmän, esimerkiksi etätöiden ja taloudellisten syiden vuoksi. Ja tavallista enemmän jäätiin sitten myös kiinni näillä ajoneuvoilla luvatta ajamisesta”, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen toteaa.

Kaikki eivät suinkaan aja käytöstä poistetulla ajoneuvolla tarkoituksella.

”Luvatta ajaneiden joukossa oli luultavasti paljon tahattomiakin unohduksia. Lisäksi monella saattoi olla kiusaus hoitaa ’vain yksi kauppareissu’. Haluan muistuttaa kaikkia, että tulee olla tarkkana, kun ajoneuvon poistaa liikennekäytöstä. Kauppareissun hinta nousee kalliiksi, kun ajoneuvon vakuutusmaksut pitää maksaa korotettuna kuukausien ajalta, ei vain tuon yhden luvattoman reissun ajalta.”

Liikennevakuutus turvaa syyttömän osapuolen lisäksi myös kuljettajan itsensä

Lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvataan kolarin syyttömälle osapuolelle sekä omaisuus- että henkilövahingot. Suomessa ajoneuvon omistajan liikennevakuutus kattaa myös hänen omat henkilövahinkonsa, vaikka hän olisi aiheuttanut kolarin. Mikäli ajoneuvon liikennevakuutus on kokonaan irtisanottu, ajoneuvon omistaja ei saa lainkaan korvauksia. Ei esimerkiksi siinäkään tapauksessa, vaikka olisi vammautunut työkyvyttömäksi.

Syyttömien osapuolten korvausten takaamiseksi Liikennevakuutuskeskus perii liikennevakuutuksensa laiminlyöneiltä vakuuttamattomuusmaksut takautuvasti.

”Takautuvat maksut ja vahingonkorvauksia ilman jääminen voivat tulla erittäin kalliiksi. En toivo tällaisia seurauksia kenellekään. Huolehtikaa ajoneuvonne velvollisuuksista. Kun ajoneuvolla ajetaan, sen tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassa”, Jumppanen kiteyttää.

Yhä useampi jää kiinni – valvontateknologiaa tulee kehittää jatkuvasti

Liikennekäytöstäpoistetulla ajoneuvolla ajamisesta kiinnijääneiden määrä kasvaa joka vuosi. Kiinni jääneet ovat kuitenkin vain osa totuutta, sillä valvontateknologia on kehitysvaiheessa. Kaikkia tapauksia ei vielä saada kiinni nykyisen valvonnan keinoin.

”Ajoneuvonsa velvollisuuksien laiminlyövien takia valtion budjettiin jää saamatta useiden miljoonien eurojen edestä ajoneuvoveroja. Lisäksi viime kädessä liikennevakuutuksen laiminlyönnit voivat nostaa vakuutusten hintoja, jos aiheutuneiden vahinkojen korvauksia ei saada katettua laiminlyöntimaksuilla. Ongelmaan puuttuminen valistuksella ja valvontateknologian kehittämisellä on valtiovallan, vakuutusyhtiöiden ja asiansa huolellisesti hoitavien autoilijoiden yhteinen asia”, Jumppanen painottaa.

Lisätietoja:

  • Liikennevakuutusyksikön johtaja Janne Jumppanen, 040 450 4543, janne.jumppanen(at)vakuutuskeskus.fi
  • Viestintä, p. 040 450 4700

Tilaa uutiskirjeemme

Tiedotteen kuva: Mostphotos, Ansaharju Lasse

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi