Talvinen turistikausi käynnissä – Autolla Suomessa -esite kertaa perusasiat matkailijoille

Liikennevakuutuskeskus (LVK),
10.1.2019 | Uutiset

Talven matkailusesonki käy kuumana, ja yhä useampi Suomeen saapuva turisti liikkuu itsenäisesti autolla paikasta ja nähtävyyksistä toiseen. Liikenneturvan ja Liikennevakuutuskeskuksen Autolla Suomessa -esite kertaa perusasiat matkailijoille ja sopii mainiosti jaettavaksi esimerkiksi auton vuokrauksen yhteydessä.

Liikenneturvan ja Liikennevakuutuskeskuksen toteuttama Autolla Suomessa -esite sisältää autolla liikkumisen tärkeimmät asiat kompaktissa sekä helposti jaettavassa ja käytettävässä muodossa. Yhden A4:n kokoinen ja kaksipuolinen esite on tehty kahdeksalle eri kielelle: suomeksi, englanniksi, venäjäksi, kiinaksi, japaniksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.

Esite on ensisijaisesti suunnattu Suomeen saapuville turisteille, jotka yhä useammin autoilevat itsenäisesti paikasta toiseen. Esitettä voivat jakaa esimerkiksi autovuokraamot, matkanjärjestäjät ja tulli.

"Talviset ja usein myös kehnot ajokelit voivat yllättää Suomeen saapuvan matkailijan. Esitteen avulla haluamme parantaa kaikkien tielläliikkujien turvallisuutta – se antaa eri toimijoille entistä paremmat lähtökohdat ohjeistaa Suomessa autoilevia turisteja", sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

"Esite sopii hyvin muun muassa Suomessa ahkerasti vieraileville venäläisille. Myös ostosmatkailijan on hyvä tietää, mitä Suomen liikenteessä kannattaa huomioida", kertoo Venäjä-asiantuntija Seija Väyrynen Liikennevakuutuskeskuksesta.

Lue koko uutinen ja katso opas Liikenneturvan sivuilta