Tutkimustiedolla ja yhteistyöllä turvallisempia kelkkoja

Blogi 17.3.2017

Moottorikelkat ovat kuuluneet elämääni jo vuosikymmeniä niin moottorikelkkailijana, moottorikelkkailun valvojana, moottorikelkkaonnettomuuksien tutkijana kuin moottorikelkkailun kouluttajanakin. Voidaan jopa sanoa, että olen ollut moottorikelkkojen kanssa tekemisissä koko pienen ikäni.

Onnettomuuksien tutkinnan tarkoituksena on tuottaa liikenneturvallisuutta edistävää tietoa. Lapin moottorikelkkailusta löytyy varsin konkreettinen esimerkki siitä, kuinka tietoa voi viedä käytäntöön.

Kun markkinoille 2010-luvun alussa tuli käyntiääneltään hiljaisia ja tehon tuotoltaan leppoisia mutta kuitenkin nopeasti kiihtyviä moottorikelkkoja, havaittiin onnettomuuksien huomattava lisääntyminen. Onnettomuustutkinnassa selvisi, että erityisesti vasemmalle kääntyvät kaarteet ovat hankalia kokemattomille kelkkailijoille.

Vasemmalle kaartuvat mutkat ovat haastavimpia, sillä silloin moni työntää oikealla kädellä ohjaustankoa ja samalla vahingossa puristaa oikeassa kahvassa sijaitsevan kaasuvivun pohjaan. Vauhdin äkillinen kiihtyminen yleensä yllättää, eikä törmäystä esimerkiksi reitin sivussa kasvaviin puihin ehdi enää estää.

Lapin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta keräsi tutkinnassaan ehdotuksia kelkkojen turvallisuuden parantamiseksi ja teki esityksen moottorikelkkavalmistajalle. Myös Liikenneturva ja moottorikelkkasafariyritykset olivat mukana hankkeessa parantamassa kelkkailun turvallisuutta.

Moottorikelkkavalmistajille ehdotettiin:

  • kelkkojen nopeutta ja tehoa rajoittavia laitteita
  • kytkimien säätämistä niin, että liikkeellelähtö on rauhallinen eikä kelkka kiihdy äkillisesti
  • kaasuvivun sijoittamista niin, että se ei yhtä herkästi painu vahingossa pohjaan 

Tavoitteena oli erityisesti kokemattomien kuljettajien kannalta turvallisempi moottorikelkka. Nykyään moottorikelkkasafareilla käytettävät kelkat sisältävät yleensä tätä uudenlaista turvatekniikkaa, jota kehiteltiin yhdessä monen tahon voimin turvallisuuden parantamiseksi.

Näin tieto lisää moottorikelkkailun(kin) turvallisuutta. 

Eero Heikkilä

Eero on Lapin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan poliisijäsen.