Ei sillä ollutkaan vakuutusta!

Blogi 13.2.2018

Kaikilla liikenteessä olevilla ajoneuvoilla pitää olla lakisääteinen liikennevakuutus. Se korvaa liikennevahingossa aiheutuneet henkilövahingot sekä ulkopuolisille aiheutuneet omaisuusvahingot. Ajoneuvojen yhteenajotilanteissa liikennevakuutus korvaa syyttömän osapuolen ajoneuvon vauriot. Tosielämässä ajoneuvojen vakuutustilanne ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Valitettavasti liikenteessä on myös vakuuttamattomia ajoneuvoja. Joskus voi käydä niin ikävästi, että vahinko sattuu vakuuttamattoman kanssa.

Jos jo heti vahinkopaikalla tai myöhemmin vakuutusyhtiön korvauskäsittelyssä käy ilmi, että vahingon aiheuttajalla ei ole vakuutusta, ei tarvitse hätääntyä. Liikennevakuutuskeskus korvaa syyttömälle osapuolelle vakuuttamattoman ajoneuvon aiheuttamat vahingot. Lisäksi Liikennevakuutuskeskus perii liikennevakuutuksen laiminlyöjältä vakuuttamattomuusmaksun.

Miten toimia peltikolaritilanteessa, jos vastapuolella ei ole liikennevakuutusta?

Mitä, kuka, missä? Selvitä toisen osapuolen kanssa, mitä tapahtui ja oletteko samaa mieltä tapahtumien kulusta. Vaihtakaa yhteystietoja ja tarkistakaa ne esimerkiksi ajokorteista.Ota kuvia ajoneuvoista, aiheuttajan rekisterikilvestä ja ajokortista. Voitte yhteisesti myös kirjata tapahtumat ylös vapaamuotoisesti tai vahinkoilmoituslomakkeelle, jos sellainen sattuu autossa mukana olemaan. Tarvittaessa voit aina soittaa poliisille ja pyytää apua.

Jos asian selvittäminen toisen osapuolisen kanssa ei syystä tai toisesta onnistu, tee vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöösi niillä tiedoilla mitä on.

Ilmoita vahingosta vakuutusyhtiöön. Voit ilmoittaa vahingon joko omaan vakuutusyhtiöösi tai aiheuttajan ilmoittamaan vakuutusyhtiöön. Jos jo tässä vaiheessa on selvillä, että vahingonaiheuttaneella ei ole vakuutusta, voit ilmoittaa vahingosta suoraan Liikennevakuutuskeskukseen. Jos vastapuolen vakuuttamattomuus selviää vakuutusyhtiön korvauskäsittelyssä, toimittaa vakuutusyhtiö tiedot vahingosta edelleen Liikennevakuutuskeskukseen.

Vakuuttamattoman ajoneuvon omistaja ei välttämättä kiirehdi oman vahinkoilmoituksensa jättämisen kanssa, vaikka olisi sen luvannut tehdä. Vahingonkärsineenä osapuolena sinun on hyvä olla valmis tekemään vahinkoilmoitus ja toimittamaan tarvittavat lisätiedot vakuutusyhtiöön, jotta saat korvausasiasi vireille.

Onko kasko käytettävissä? Jos sinulla on kiire oman auton korjauksen kanssa ja ajoneuvossasi on kaskovakuutus, harkitse sen käyttämistä. Korvauksen kaskovakuutuksesta saa usein nopeammin kuin liikennevakuutuksesta, koska esimerkiksi syyllisyyskysymyksiä ei tarvitse arvioida. Kaskovakuutuksen omavastuuosuus palautetaan sinulle myöhemmin ja mahdollinen bonusvaikutus oikaistaan, kunhan asia on saatu käsiteltyä Liikennevakuutuskeskuksessa.

Hanna Seppälä
Hanna toimii korvauskäsitelijänä Liikennevakuutuskeskuksessa

28.03.2018