Kuljettajatutkintoa on kehitettävä tietojohteisesti

Uutinen 27.6.2017

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Liikennevakuutuskeskusta (LVK) antamaan lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi ajokorttilain muuttamisesta.

Liikennevakuutuskeskus (LVK) kannattaa kuljettajatutkinnon aktiivista ja tietojohteista kehittämistä toimintaympäristön muuttuessa. Lähtökohtaisena tavoitteena tulisi kuitenkin edistää kuljettajien valmiuksia toimia liikenteessä turvallisesti. Kaikille turvallinen tieliikennejärjestelmä on osa toimivan ja kilpailukykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perusedellytyksiä.

Laaja ajokorttilainsäädäntöön kohdistuva norminpurku ei ole suppeasti perusteltuna hyväksyttävissä. Siirtyminen koulutuspainotteisesta järjestelmästä suoraan toiseen ääripäähän, eli tutkintopainotteiseen järjestelmään, on radikaali muutos. "Nuoret, kokemattomat kuljettajat ovat yksi liikenteen riskiryhmistä. Uusi kuljettajatutkintojärjestelmä ilman tietojohteisuutta, harkintaa ja laadukasta valmistelutyötä voi heikentää nuorten liikenneturvallisuutta", liikenneturvallisuustutkija Ilkka Nummelin toteaa.

LVK esittää, että ennen koulutusuudistuksessa etenemistä uuden kuljettajakoulutuksen sisältö ja vaatimukset tulisi määrittää nykyistä tarkemmin ja tietojohteisemmin. Tässä tarvitaan yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Optimaalisen lopputuloksen ja tieliikennejärjestelmän turvallisuuden takaamiseksi uuden järjestelmän kehittämiseen pitäisi varata riittävästi aikaa ja resursseja. Esitysluonnoksessa esitetty lain voimaantulon ajankohta 1.7.2018 ei ole LVK:n mukaan realistinen.

"Nostamme lausunnossamme esille myös tarpeen tunnistaa nuorten korostuvia ajoterveysongelmia, kuten psyyke- ja päihdeongelmia, ajokorttia hankittaessa. Esityksen mukaisen hakijan oman ajoterveysilmoituksen riittävyys näiden ongelmien tunnistamisessa on kyseenalaista", Nummelin painottaa.

Lisätietoja:

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutusmaksun laiminlyönnin seurauksista. Keskuksessa toimiva Onnettomuustietoinstituutti (OTI) edistää liikenneturvallisuutta koordinoimalla liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja keräämällä tilastotietoa onnettomuuksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi

27.06.2017