Viileä kesäsää hillitsi liikenneonnettomuuksia: menehtyneitä ennätysvähän

Tiedote 21.9.2017

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat tammi–elokuun välillä 148 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa menehtyi 158 henkilöä. Kuolleiden määrä on vähemmän kuin koskaan aikaisemmin 49 vuoden tutkintahistorian aikana. Mennyt kesä oli kolea koko maassa, mikä todennäköisesti vähensi osaltaan liikenneonnettomuuksien määrää. 

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tuorein ennakkorapotti tutkijalautakuntien tutkimista onnettomuuksista on julkaistu. Ennakkotietojen perusteella elokuun loppuun mennessä on sattunut vähiten kuolonkolareita koko tutkintahistorian aikana vastaavalla ajanjaksolla.

– Onnettomuuksien ennätysvähäinen määrä kertoo kehityksen menneen hyvään suuntaan. Hyvä tulos on myös onnekkaiden sattumien siivittämä, sillä satunnaisvaihtelun merkitys on suuri tarkasteltaessa alle vuoden mittaista otosta, raportin laatinut OTIn yhteyspäällikkö Tapio Koisaari muistuttaa. 

Koisaaren mukaan menneen kesän koleus vaikutti osaltaan onnettomuuksien vähenemiseen.
– Yllättäen pahimmat liikenneonnettomuudet sattuvat tyypillisesti kesällä kauniilla säällä, koska silloin muun muassa päihteiden käyttö ja sitä kautta liikenteessä olevien riskialttiiden kuljettajien määrä lisääntyy. Tämän kesän viileän sään voidaan siis olettaa hillinneen riskien ottamista ja siten vähentäneen onnettomuuksia.

Sää vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon erilaisia ajoneuvolajeja on liikenteessä. Esimerkiksi moottoripyöräonnettomuuksia tapahtui vähiten viiteen vuoteen. Näitä oli tapahtunut kaikkiaan 10 elokuun loppuun mennessä.

– Kehnolla säällä monet jättävät kaksipyöräisten kulkuvälineiden käytön vähemmälle. Kun teillä ei ole juurikaan ajoneuvoja, eipä siellä paljon onnettomuuksiakaan tapahdu, Tapio Koisaari selventää.

Moottoriajoneuvo-onnettomuudet vähenivät tasaisesti eri ikäryhmissä. Nuorten, alle 25-vuotiaiden
määrä liikenteessä on vähentynyt, koska ikäluokka on pienempi ja yhä harvempi ajaa ajokortin. Samalla nuorille sattuneet onnettomuudet ovat vähentyneet. Yli 64-vuotiaiden kuljettajien määrä on puolestaan kasvanut entisestään. Onnettomuuksien määrä ei ole kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa, vaan pysynyt aiempien vuosien tasolla.

Onnettomuudet lisääntyneet Uudellamaalla

Tammi­–elokuussa kuolonkolarit lisääntyivät eniten viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden Helsingissä ja muualla Uudellamaalla. Onnettomuudet vähenivät eniten Pohjois-Savossa, jossa tapahtui 12 onnettomuutta vähemmän. Tätä selittää osaltaan se, että edellisen vuoden tilastot olivat Pohjois-Savossa poikkeuksellisen synkät.

Lisätietoja:

Liite: OTI-ennakkoraportti 2/2017 sekä alueelliset kokonaisluvut -liite

 

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi

21.09.2017