Vaarallisten aineiden kuljetusonnettomuuksien määrän ja riskien vähentämiseksi tehtävissä paljon

Uutinen 19.11.2015

Vaarallisten aineiden tiekuljetusonnettomuuksia (VAK) tapahtuu Suomessa vuosittain noin 80–100. Tuoreessa tutkimusraportissa on kartoitettu vuosina 2004–2013 sattuneita VAK-onnettomuuksia käyttäen aineistona liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia onnettomuuksia sekä pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastoa.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat esittäneet useita keinoja vaarallisten aineiden tiekuljetuksien turvallisuuden lisäämiseksi.

Kuljetusajoneuvoihin liittyen lautakunnat ehdottavat kuljettajien teknisten apuvälineiden ja ajosuoritusta tukevien järjestelmien kehittämistä ja ottamista laajemmin käyttöön. Vaikeat talviolosuhteet esiintyivät taustatekijöinä useissa onnettomuuksissa. Tutkijalautakunnat esittävätkin raskaiden ajoneuvojen renkaiden kehittämistä ja mm. liukuesteellisiä talvirenkaita pakollisiksi VAK-kuljetuksissa.

Kuljetusten turvallisuutta voitaisiin lisätä myös liikennejärjestelyiden osalta vähentämällä risteyksiä ja liittymiä sekä parantamalla teiden geometriaa esimerkiksi kallistuksilla. Teiden kallistuksilla voitaisiin vähentää mm. ulosajoja.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat suosittelevat kuljetusyritysten laatujärjestelmien kehittämistä ja niiden peittävyyden lisäämistä sekä säännöllistä auditointia. Näin toimintatavoista saataisiin turvallisuustietoisempia.

Tehostamalla ja parantamalla VAK-kuljettajien jatko-opetusta ja sen laatua voitaisiin:

  • vaikuttaa mm. kuljettajien riskialttiisiin ajoasenteisiin
  • kehittää kuljettajien ammatillisia valmiuksia kuljettaa raskasta ajoneuvoa vaihtelevissa olosuhteissa
  • nostaa kuljettajien tietoisuutta tutussakin liikenneympäristössä vaikuttavista riskitekijöistä

Tutkimusraportin vaarallisten aineiden tiekuljetusonnettomuuksista laatineet tutkijat Esa Räty ja Riku Länsivuori suosittelevat VAK-onnettomuuksien tutkimisen tehostamiseksi tilastoinnin kehittämistä niin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien kuin pelastustoimen PRONTO-järjestelmän osalta. Tiedot kuormasta, pelastustöistä, ympäristövahingoista, kuljettajan koulutuksesta ja ajoneuvon haltijatiedoista tulisi kirjata ylös entistä tarkemmin.

Lisäksi tutkijat näkevät tärkeänä pelastushenkilöstön osaamisen kehittämisen VAK-onnettomuuksien osalta. Vaarallisten aineiden raivaus- ja puhdistustyöt onnettomuuden jälkeen on suunniteltava ja toteutettava tarkasti lisävahinkojen välttämiseksi. Erikoisasiantuntijoiden osaamisen hyödyntäminen tässä vaiheessa on tärkeää.

Yhteenajoja vaarallisten aineiden kuljetusten kanssa voitaisiin tutkijalautakuntien mukaan vähentää keskikaiteiden ja alkolukkojen avulla sekä tehostamalla mielenterveyshoitoon ohjaamista. VAK-ajoneuvot eivät yleensä ole aiheuttajana yhteenajoissa.

Vuosina 2004–2013 tapahtuneissa vaarallisten aineiden tiekuljetusonnettomuuksissa kuoli 42, loukkaantui 82 ja selvisi vammoitta 141 henkilöä. Kuolleista yksi ja loukkaantuneista 32 oli VAK-ajoneuvojen kuljettajia. Vaaralliset aineet itsessään eivät aiheuttaneet vammautumisia, vaan henkilövahingot syntyivät liikenneonnettomuuden seurauksena.

Lue aiheesta lisää tutkimusraportista:

Räty & Länsivuori (2015): Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat vaarallisten aineiden tiekuljetusonnettomuudet

19.11.2015